Mansikka-valkosuklaa

Uutta pukkaa ja remppaa tehdään

Maalämpö

Yllätys yllätys – kiireistä kevättä on meillä pitänyt, kuten varmaan sinullakin. Majatalossa on tapahtunut paljon ja osittain sen vuoksi blogia ei olla hetkeen aikaan ehditty kirjoittamaan. Tätä kirjoittaessa, on pääsiäisen pyhät menossa. Viimeisen noin 3-4 viikon aikana Majatalo on siiirtynyt / on siirtymässä maalämpöön. Vanha öljypoltin on jäämässä varavoimaksi. Tällä hetkellä se on kuitenkin taas vaihteeksi toiminnassa. Se oli hetken aikaa pois päältä, kun vanhaa melkein 2000 litran lämminvesivaraajaa purettiin ja uusia lämminvesivaraajia kannettiin pannuhuoneeseen sisään. Samalla uudistettiin osa putkista pannuhuoneessa ja purettiin pois asbestia. Majatalosta oli lämmin vesi ja lämmitys pois päältä noin kaksi viikkoa. Nyt siellä siis öljykattila tekee meille lämpöä.

Maalämpöä varten meille porattiin kolme 200m (aktiivisyvyys) syvää lämpökaivoa. Iso jännityksen paikka oli, kuinka syvällä kallio tulee vastaan. Vaikka porakaivoja alettiin poraamaan aivan siitä Majatalon vierestä, harjanteen päältä, niin kallio tuli vastaan joka kaivon kohdalla noin 15 metrin syvyydestä. Koko homma alkoi näiden kaivojen poraamisella ja aikaa tähän meni noin 4 päivää. Poraus siis alkoi noin 3-4 viikkoa sitten. Porauksen kanssa yhtäaikaa tehtiin jo mainittu asbestin purku. Tällä hetkellä pannuhuoneesta puuttuu vielä muutama metri kaapelia ja sisäyksikön kytkentä. Ne pitäisi tulla valmiiksi heti pääsiäisen jälkeen tiistaina. Toivon mukaan öljyä ei Majatalossa tarvitse sen jälkeen enää käyttää ollenkaan lämmittämiseen. Siihen kuitenkin tilattiin järjestelmä, joka kytkee öljypolttimen tarvittaessa päälle, jos maalämpökone vioittuu. Lisäksi sen on tarkoitus käyttää poltinta kerran kuussa, jotta itse poltin pysyy toimintakunnossa.

Visit Finland

Tämän jälkeen olemme taas askeleen lähempänä Visit Finlandin kriteeristön täyttymistä. Kun vaaditut kriteerit täyttyvät, Riihon Majatalon on mahdollista päästä mukaan sen yhteistyökumppanilistaukseen. Tämän jälkeen Majatalolta taitaa puuttua vain englanninkieliset kotisivut, joka on vain toteuttamista vailla valmis. Tarjoukset on jo pyydetty käännöstöistä. Ensimmäisenä otetaan käyttöön vain englanti ja mahdolliset muut kielet mietitään tarpeen tullen uudestaan. Kun lupa käännöstyölle annetaan, englannin kielisen sivuston on määrä olla valmis noin kolmen viikon kuluessa. Visit Finlandin My Stay portaali on kaksi kertaa vuodessa auki, jolloin uudet yritykset voivat liittyä mukaan. Jos oikein olisimme puurtaneet, olisimme kyllä saaneet kaiken valmiiksi tähän kevään hakuun, joka on juuri käynnissä. Seuraavan kerran portaali on auki noin lokakuun kieppeillä ja silloin Majatalonkin pitäisi olla siinä kunnossa, että voimme hakea pääsyä portaaliin. Sen jälkeen se on kiinni muista kuin meistä. Tarvittaessa täydennämme hakemusta. Katsotaan miten meidän käy.

Verkkokauppa Puoti

Kuten olette jo ehkä huomanneetkin, niin Riihon Majatalon Puoti on nyt ollut jonkin aikaa auki. Joulun alla Puoti oli hetkellisesti auki kokeilumielessä. Nyt ollaan saatu jonkin verran tuotteita lisää myyntiin, jonkin verran on tilauksia tehty (myyntiin tulossa olevia tuotteita) sekä kumppanuussuhteita luotu. Nyt tarvitsisimme kuitenkin sinun apuasi. Kerro meille tahoista, joiden tuotteet voisivat sopia myyntiin Majatalon Puodin talonpoikaiseen valikoimaan. Hakusessa on siis suomalaisia tuotteita, jotka ovat omaperäisiä, käsityönä tehtyjä ja korkealaatuisia tuotteita. Laita ehdotukset tulemaan meille parhaaksi katsomallasi tavalla tai sähköpostilla tämän linkin kautta.

Meillä on siis jonkin verran tuotteita jo tilauksessa myyntiin Puotiimme. Osa näistä tuotteista on varta vasten suunniteltu Riihon Majatalolle ja niiden valmistumiseen menee aikaa vielä noin kolme viikkoa, tai viimeistään toukokuun loppuun. Jätetään vielä kertomatta, millaisista tuotteita on kyse, mutta kaikki ovat siis uniikkeja kappaleita ja alusta alkaen käsityönä tehtyjä. Nyt alkuunsa olemme tilanneet vain yhden tuotteen, joka tulee meille itsellemme aktiivikäyttöön heti valmistuttua. Kesän aikana varmasti tilaamme häneltä muitakin tuotteita sekä myyntiin että itsellemme käyttöön. Häneltä tilaamme mahdollisesti yhteensä noin kymmenkunta tuotetta.

Lisäksi on Puotiin on luotu jo valmiiksi tuotekortit noin kymmenelle muulle tuotteelle, jotka on myös kuvattu meidän itsemme toimesta. Tässäkin tapauksessa on kyseessä paikallinen toimija, joka valmistaa tuotteet käsin omassa työtilassaan. Näiden tuotteiden kanssa projekti on jo paljon pidemmällä. Nyt enää mietimme, koska haluamme laittaa nämä tuotteet myyntiin. Tämä on lähinnä siis enää vain sitä vailla, että tilaamme tuotteita omaan varastoomme ja avaamme tuotteet myyntiin Puodissamme. Kaikkien näiden tuotteiden suhteen aikataulumme on sellainen, että syyskuun alkuun mennessä kaikki on toivottavasti valmiina ja Puoti avattu tässä laajuudessa.

Todella mielenkiintoisia ja laadukkaita tuotteita on siis tulossa myyntiin. Seuraa tilannetta ja laita ehdotuksesi tulemaan meille vaikka tuon oheisen sähköpostilinkin kautta.

Mikko
Mikko
Mikko on toinen Riihon Majatalon omistajista. Hän vastaa pääasiassa Riihon Majatalon verkkosivuista ja toimistotöistä. Kun soitatte Majataloon, niin Mikko todennäköisesti vastaa puheluusi. Koulutukseltaan Mikko on ekonomi. Nykyään Mikko on eläkkeellä pahojen selkäongelmien vuoksi.Riihon Majatalo sijaitsee Keuruulla Keski-Suomessa.
Share
Share