Riihon Majatalon logo

Kiireinen kevät

Blogin puolella ollut hiljaista

 

Blogin puolella on ollut hiljaista koko kevään ja alukesän – kertonee, että on ollut kiirus. Mistähän sitä oikein aloittaisi…

Kuten aikaisemmin kerroimme, olimme mukana Keruun seudun matkailuyrittäjille (ja Visit Keuruun oli myös aktiivisesti mukana) suunnatussa projektissa, jossa keskityttiin digitaaliseen näkyvyyteen ja viestintään – näin ylimalkaisesti sanottuna. Kyseinen projekti päättyi touko-kesäkuun vaihteessa. Projekti oli Jyväskylän Ammattikorkeakoulun hallinnoima. Heillä saattaa vielä olla jotain tehtäviä jäljellä hallinnollisella puolella, jotta projekti virallisesti päättyy. Meidän yrittäjien kohdalla hommat on lähes tulkoon jo ohi. Joillakin saattaa vielä olla jotain omaan yritykseen liittyvää viimeistelyä. Riihon Majatalon osalta homma on kuitenkin ohi. Voinen sanoa, että projekti oli melko raskas, mutta todella hyvä ja antoisa. Syksyllä mahdollisesti alkaa seuraava projekti.

Vaikea sanoa, mikä projektissa oli parasta tai muutakaan, mutta se poiki meille todella paljon kaikenlaista kivaa, erilaisia juttuja tuli tehtyä, ihmisiä tavattua, verkostoitua jne. Alla sekalainen kokoelma asioita, mitä olemme tehneet ja mitä meille on käynyt.

Kuten jo aikaisemmin kerroimme, niin Riihon Majatalon nimi vaihtui ja viime vuoden elokuussa avasimme uudet kotisivut. Tämä oli todella iso ponnistus, joka ei ilmeisesti pääty koskaan. Viime vuoden heinäkuussa vielä oli sellainen olo, että kun sivut elokuussa avataan, niin sitten helpottuu. No nälkähän kasvoi syödessä ja samalla tuli oppia lisää. Sivujen kanssa on varmaan vähän sama kuin puutarhaa harrastavilla rouvilla. Aina löytyy jotain uutta tekemistä ja parannettavaa. No, sivut avattiin elokuussa ja ennen joulua aloimme tekemään jo uusia, kun emme itse olleet niihin tyytyväisiä. Tämä oli seurausta siitä syömisestä ja samalla oppimisesta.. Nyt tavoitteena on avata uudet sivut tämän vuoden elokuussa, eli vuosi siitä kun ensimmäiset sivut avattiin. Nykyisissä Riihon Majatalon sivuissa on jo virheitä nähtävillä, joita emme enää tässä vaiheessa lähde korjaamaan. Lupaamme, että uudet kotisivumme tulevat olemaan todella upeat ja paremmat kuin nykyiset sivut. Toivottavasti te olette samaa mieltä! Ne ovat käytännössä jo lähes valmiit (kuuluisat viimeiset sanat), mutta sanotaanko valmiit julkaistavaksi. Iso osa sivuista on jo tekstien osalta valmiit sekä rakenne on valmis. Rakenne ja sisältö laitetaan kokonaan uusiksi ja sivumäärä pienenee. Isoin asia on enää Visual Friday:n kuvat (tästä lisää seuraavassa kappaleessa). Kunhan Tiitu saa otettua kuvat ja toimitettua ne meille, niin todella nopeasti tämän jälkeen sivut avataan. Tylsä johdanto, mutta tämä pitää itseasiassa todella paljon sisällään.

Jotkut teistä ovat ehkä huomanneetkin, että Majatalon logo vaihtui talven aikana. Mikon suunnittelema logo sai pienen twistin Muuramelaisen SeriMedian Maiju Mannisen suunnittelemana. Kyseisen projektin myötä lähdimme suunnittelemaan Majatalon parempaa visuaalista ilmettä, myös verkkosivuilla. Tai siis, me emme suunnittele, vaan jätämme sen Maijun harteille. Maijun kautta tulemme saamaan jatkossa printtimateriaaleja ym. markkinointiin liittyvää materiaalia.

Heinäkuussa Tiina Salminen (Visual Friday) tulee ottamaan Majatalosta upeita kuvia. Tiitu on kuvannut useita eri kohteita Keski-Suomen alueella ja olemme törmänneet hänen töihinsä useasti. Anskuun hänen työnsä tekivät suuren vaikutuksen ja päätimme pyytää häneltä tarjouksen. Meidän onneksemme hän oli vapaana hyvin lyhyellä varoitusajalla.

Mainostoimiston kautta toteutimme ensimmäisen mainoskampanjan ikinä. Tämäkin oli osa sitä projektia. Siinä oli kaksi erilaista osiota, joista ensimmäisestä ei ollut meille mitään myynnillistä hyötyä, mutta siinä tuotettua materiaalia käytettiin hyväksi tässä toisessa osiossa ja sen tulokset olivat upeat. Majatalon sivuilla vierailijoiden määrä kasvoi valtavasti. Mainonnan kohderyhmä huomioiden ja saamiemme uusien asiakkaiden myötä voimme sanoa, että mainoskampanja oli todella onnistunut. Elo-syyskussa alkaa seuraava mainoskampanja ja odotamme siltä todella paljon.

Talven aikana Jamk:n restonomiopiskelija teki lopputyönään Riihon Majatalon kansainvälistymissuunnitelman Visit Finlandin kriteereiden pohjalta. Työ on salattu useaksi vuodeksi eteenpäin. Sitä on siis turha lähteä etsimään. Tiivistelmä taisi jäädä julkiseksi. Ei meillä ole varsinaista suunnitelmaa lähteä valloittamaan maailmaa, vaan tämä toimii hyvänä oppaana, miten lähdemme tavoittelemaan tason nostoa Majatalossa ja tavoittelemaan lisämyyntiä. Samoin Jamk:n opiskelijaryhmä teki Majatalolle palvelumuotoilukurssillaan Bed and Breakfast -tyyppisen tuotteen, jota on jo lähdetty noudattamaan avaamalla Booking.com tili. Tämän kautta yksittäismatkailijat ja pienet ryhmät voivat tulla Majataloon vieraaksi, kun meillä ole leirejä ja kursseja menossa. Kun Bookin.com otettiin käyttöön, niin jo seuraavana päivänä meille tuli eka varaus sen kautta. Samoin juhannusviikolla oli ennätysmäärä vieraita. Vaikka juhannus on meillä perinteisesti ollut erittäin kiireistä aikaa, niin siitä huolimatta juhannuksen myynti oli lähes kaksinkertainen viime vuoteen nähden. Ensi vuodellekin on jo tullut ensimmäisiä varauksia. Tämä näyttää siis todella lupaavalta.

Sukupolvenvaihdosta on viety koko talven ajan eteenpäin. Siihen liittyen yksi iso asia on sähköiseen taloushallintoon vaihtaminen. Nyt kirjanpitäjä pystyy omalta koneeltaan tekemään samaan aikaan kirjauksia kuin mitä me tehdään (tai mitä ne kirjanpitäjät tekevätkään). Aluksi oli tarkoitus, että Ansku ja Mikko alkavat pitämään kirjanpitoa ja huhtikuussa vastuu siirtyikin heille. Nyt olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että oikea ammattilainen saa hoitaa sen meidän puolesta. Häneltä saimme jo huhtikuussa hyvän tarjouksen ja hän on opastanut meitä tarvittaessa koko tämän ajan. Olemme kuitenkin huomanneet, että se pieni säästö, minkä siitä saa, kun itse tekee kirjanpidon, ei ole sen arvoista. Samalla menetämme paljon arvokasta aikaa, millä voimme viedä Majataloa eteenpäin ja saada lisää myyntiä. Pieni säästö näyttää siis lopulta maksavan meille paljon enemmän menetettynä myyntinä, eikä siinä siis ole mitään järkeä tehdä sitä itse. Kirjausten tekeminen ja kaikki muukin, mikä taloushallintoon liittyy, on ollut todella mielenkiintoista oppia. Emme ole luopumassa siitä sen takia, ettemmekö pitäisi siitä, vaan sen takia, että se ei ole tuottavaa tehdä sitä itse. Alustavasti olemme jo sopineet kirjanpitäjän kanssa, että elokuussa vastuu siirtyy kokonaan hänelle. Me tulemme keskittymään siihen, mikä tuo Majatalolle lisää liikevaihtoa ja muutenkin kehittämään Majatalon toimintaa.

Tähän kaikkeen liittyy vielä se, että loppukesästä tai alkusyksystä tulemme laittamaan pystyyn osakeyhtiön, joka ottaa osan nykyisen elinkeinoyhtymän vastuista. Yhtymäkin vielä jatkaa normaaliin tapaan. Hajautamme toimintoja näiden kahden välille. Kotisivujen teko -toiminta on kirjanpitäjän mukaan jo sen verran tuottavaa hommaa, ettei sitä ei voi enää hyvällä omallatunnolla pitää osana yhtymän toimintaa. Taitaa lakikin jo tulla vastaan. Lisäksi jatkosuunnitelmien takia osakeyhtiö on ihan välttämätön, esim. tulevien investointien takia. Riihon Majatalon yhteydessä toimii siis myös Majatalo Design niminen ”yritys”, joka keskittyy kotisivujen tekemiseen ja digitaaliseen markkinointiin. Iso osa Majatalo Designin toimintaa on myös sivustojen ylläpitoon liittyvä toiminta. Kuukausisopimuksella huolehdimme esim. yritysten ja yhteisöjen kotisivujen tietoturvasta, varmuuskopioinnista, päivityksistä ja teemme siinä ohessa tarvittavia sisältöpäivityksiäkin.

Tämä on kyllä niin erikoinen sattuma, miten tähän päädyttiin. Pari vuotta sitten olimme tilaamassa kotisivuja joltain satunnaiselta yritykseltä. Sen pohjalta Mikko alkoi tutustumaan WordPress alustaan, jolla sivuja tehdään. Lopulta päädyimme siihen, että selviämme hommasta itsekin. Kun sivut saatiin viime vuoden elokuussa valmiiksi, aloimme saamaan kotisivutilauksia muiltakin yrityksiltä. Hommia on ollut sen verran mukavasti, ettei mihinkään mainostamiseen ole ollut mitään tarvetta. Yksi muutaman euron Facebook mainos on tehty, mutta ei mitään muuta. Sana kulkee ja maine leviää. Hyvää mainetta varmaan lisää se, että toimitusaikatalut pitävät. Eräskin asiakas otti meihin yhteyttä ja valitti, ettei ole vielä saanut tilaamiaan sivuja toiselta toimittajalta. Hän oli jo vuosi aikaisemmin tilannut ne kotisivut. Sovimme hänen kanssaan, että me teemme hänelle sivut. Viikko siitä, kun löimme kättä päälle, olin jo luovuttamassa valmiita sivuja hänelle. Tähän toki auttoi suuresti se, että yrittäjällä itsellään oli valmis visio siitä, millaiset sivut hän haluaa. Hänellä oli kaikki tekstit ja kuvatkin valmiina. Sen pohjalta oli helppo alkaa hommiin ja valmista tuli nopeasti.

Ihan sanattomaksi vetää kaikki se, mitä viimeisen vuoden tai kahden aikana olemme oppineet. Täytyy kyllä sanoa, että oli hyvä ettemme tienneet, mitä kaikkea projekti tuli tuomaan tullessaan. Olisi kyllä hirvittänyt todella paljon ja ehkä olisimme jopa jättäneet projektin väliin. Onneksi kuitenkin osallistuimme siihen. Nyt odotamme mielenkiinnolla mitä ensi talvi tuo tuollessaan. Kesä on jo selvä ja talveksi suunnitelmat valmiina. Nyt vain pitää alkaa toteuttamaan niitä suunnitelmia.

Todella mielenkiintoista aikaa elämme juuri nyt.

Mikko
Mikko
Mikko on toinen Riihon Majatalon omistajista. Hän vastaa pääasiassa Riihon Majatalon verkkosivuista ja toimistotöistä. Kun soitatte Majataloon, niin Mikko todennäköisesti vastaa puheluusi. Koulutukseltaan Mikko on ekonomi. Nykyään Mikko on eläkkeellä pahojen selkäongelmien vuoksi.Riihon Majatalo sijaitsee Keuruulla Keski-Suomessa.
Share
Share