Seikkailu tämäkin
Tien penkat olivat runsaat ja korkeat.Taimikossa nuoret männyt ja kuuset olivat paksun lumivaipan alla. Kaikkialla vallitsi se raikas ja puhtoinen, talvinen hiljaisuus, joka on ominaista vain Pohjolalle. Lumi vaimentaa äänet ja tuntuu, että koko ilma sädehtii ja kimmeltää pienten lumihippusten hiljalleen putoillessa maata kohden. Oli jouluaatonaatto ja olimme tärkeässä joulutehtävässä; hakemassa joulukuusta. Varustus oli kunnossa: mukana oli pari potkukelkkaa, pulkka, saha ja vesuri. Meitä oli koko joukko liikkeellä. Pappa ja isä, tätini mies, minä serkuksista vanhimpana, veljeni ja kolme pienempää serkusta. Kannoilla kirmasivat Pätkä ja Tala. Pätkä oli serkkujeni koira, bernhardilaisen parivuotias pentu. Hyväluontoinen ja leppoisa otus, jonka kuolaamisen määrä oli mittaamaton. Tala taas oli meidän koiramme, vanhempi suomenpystykorva.
Tala tuli meille eräänä syksynä. Koulu oli jo alkanut ja eräänä päivänä koulusta tullessamme huomasimme veljeni kanssa, että viljankuivurin vieressä, vanhan koirankopin edustalla, istui kirkassilmäinen ja reipas pystykorvan pentu. Siihen se oli laitettu juoksulankaan kiinni ja tuotu vesiastia viereen. Innoissaan se hyppi meitä vasten ja nuoli käsiämme, kun menimme sitä tervehtimään. Säntäsimme sisälle kysymään, kenen koira mäellä istuu. Isä kertoi, että aamulla oli tullut Laine kyselemään metsurin paikkaa talveksi. Laine oli ollut meillä ennenkin yhden talven ja nyt hän oli tullut koiranpennun kanssa. Laineen etunimeä en varmaan koskaan edes kuullut. Koiralleen hän oli antanut nimeksi Talo. Laine oli kulkumiehiä ja talveksi piti saada katto pään päälle. Hän oli kai tajunnut, ettei voisi huolehtia koiranpennusta, kun ei hänellä itselläänkään ollut kotia. Niinpä hän oli kysynyt isältä, voisiko koira jäädä meille. Me lapset olimme riemuissamme. Nyt sai ajokoiramme Ressukin seuraa. Talolle annettiin kuitenkin uusi nimi. Päätimme kutsua sitä Talaksi, koska se oli jo ehtinyt tottua nimeensä. Tulimme siihen tulokseen, että Laine oli antanut koiralleen tuollaisen kummallisen nimen voidakseen myöhemmin kehuskella, että on hänelläkin ollut joskus talo.
Tala ja Pätkä edellä uppuroimme tieltä metsään. Lunta oli polviin asti ja pienemmillä vielä ylemmäs. Pappa kulki edellä ja koetimme astua hänen suurten pieksujensa jälkiin. Koirat nahistelivat jatkuvasti. Tai oikeastaan isompi pentukoira Pätkä ei nahistellut lainkaan, vaan vanha ja äreä Tala murisi ja rähisi Pätkälle koko ajan. Melkein tuli mieleen nalkuttava akka, joka moittii toista moittimasta päästyään. Kuusen valinta oli vaikeaa, sillä meitä oli monta makutuomaria mukana. Pappa ja isä katselivat metsää metsänhoitajan silmin ja olisivat valinneet mielellään kuusen, joka kasvaa liian lähellä männyn tainta ja tai on toispuoleinen tai muuten poistettavien listalla metsäkappaleen puustosta. Me lapset toivoimme kuusta, jossa olisi käpyjä ja joka olisi tuuhea ja joka puolelta kaunis. Noh, käpyjä kuusentaimissa harvemmin on, mutta tasainen ja kartionmuotoinen kuusi väikkyi silti silmissämme.
Pätkä kiersi lapsen luota toisen luo kuin paraskin Alppien pelastuskoira. Romminassakka kaulasta vain puuttui. Ja lapset jakoivat taputuksia ja hyväilyjä, minkä ehtivät. Tala sen sijaan pyrki komentamaan nuorempaa koiraa ja milloin näykkäsi turkista, milloin hyppäsi selän päälle ilmoittaen olevansa pomo näistä kahdesta. Lopulta kaikkien mieleinen joulupuu löytyi ja miehet aloittivat mittaamisen. Sopiva mitta oli miehen mitta käsi ylhäällä, lisättynä vesurin mitalla. Silloin mahtuisi kuusi Riihosen tupaan ja vielä tähtikin latvaan. Pienimmät istuivat pulkan kyytiin levähtämään, kun kuusesta ravisteltiin lumet ja sahaaminen saattoi alkaa. Yhtäkkiä ihmettelimme, minne Tala oli hävinnyt. Juuri äskenhän se oli pyörinyt tässä ympärillä ja härnännyt Pätkää. Pätkä istui tyytyväisen näköisenä hangessa, virnisti, niin kuin vain koirat osaavat ja roikotti kieltä suustaan. Sitten kuului murinaa. Se oli kyllä ihan selvästi Talan murinaa, mutta koiraa ei näkynyt missään. Se kuului ikään kuin maan alta. Pyörimme kuusen ympärillä ja yritimme kuulostella, mistä ääni kuului, mutta emme keksineet. Alkoi jo tulla hätä, minne Tala oli joutunut! Oliko se pudonnut johonkin lumenalaiseen kuoppaan eikä päässyt pois? Lopulta Pätkä päästi meidät huolesta. Se nousi muina miehinä paikaltaan hangesta ja Tala ponnahti esiin sen alta. Hyväluontoinen Pätkä oli kyllästynyt jatkuvaan ärhentelyyn ja tyynesti istahtanut Talan päälle. Siihen loppui ärhentely. Tala sieti rähisemättä suurta ja kömpelöä bernhardilaisen pentua koko joulunajan. Joulurauha tuli julistettua koirienkin välille. Tosin isomman oikeudella.
Legenda joulukuusesta kertoo, että joulupuun valinnassa oli enkeleilläkin vaikeuksia. Kun Pohjolassa piti ensi kertaa vietettämän joulua, lähetti Jumala neljä enkeliä juhlaa valmistamaan. Nämä olivat uskon, toivon, rakkauden ja ilon enkelit. Lentäessään tähtikirkkaan taivaan halki kohti metsien maata, he keskustelivat tehtävästään. Heidän piti löytää puu, josta tulisi joulun evankeliumin vertauskuva.
Uskon enkelin mielestä joulupuulla tuli olla oksissaan pyhä ristin merkki. Toivon enkelille oli tärkeää, että joulupuu ei saisi lakastua. Sen täytyisi säilyä vihreänä ja elävänä koko talven sen elämän vertauskuvana, jota kuolema ei voi voittaa. Rakkauden enkeli halusi joulupuun olevan tuuhea, niin että se voi levittää oksansa kaikkien metsän eläinten suojaksi. Ja lopuksi ilon enkeli sanoi: ” Sen puun, jonka te valitsette, minä tahdon siunata. Siitä tulee ilontuoja kuninkaan linnaan ja matalaan majaan, niin rikkaille kuin köyhille, vanhoille ja nuorille.
Millaisen puun he löysivät? He löysivät kuusen, jolla on ristin merkki jokaisessa oksassaan, joka kohoaa vihreänä keskellä talven lunta ja kylmyyttä, ja tarjoaa suojaa kaikille metsän pikkulinnuille.
Enkelit tahtoivat jokainen antaa myös lahjan. Uskon enkeli koristeli kuusen oksat kynttilöin, jotka loistivat kuin Betlehemin tähdet pyhänä jouluyönä. Toivon enkeli kiinnitti latvaan suuren tähden, joka johdatti tietäjät Jeesus-lapsen luo. Rakkauden enkeli toi kuusen juurelle kauniita lahjoja, jotta niiden saajat tulisivat iloisiksi. Ilon enkeli siunasi joulukuusen ja antoi sille merkillisen voiman ilahduttaa ihmissydämiä ja pitää hiljaisen, mahtavan saarnan joulun ihmeestä, joulun lapsesta seimessä. Lapsesta, josta oli tuleva ristin Herra, Elämän ruhtinas ja rakkauden ja ilon Kuningas.
Hyvää ja rauhallista Joulujuhlaa! Toivottaa Riihon Majatalon väki
