Uudistumista vanhaa kunnioittaen
Koronan kolmas aalto tyhjensi Majatalon varauskirjan vuoden 2021 tammi-helmikuulta täysin. Jo edellisenä keväänä meitä oli harmittanut, kun tilamme kumisivat tyhjyyttään ja olisi ollut aikaa tehdä
Koronan kolmas aalto tyhjensi Majatalon varauskirjan vuoden 2021 tammi-helmikuulta täysin. Jo edellisenä keväänä meitä oli harmittanut, kun tilamme kumisivat tyhjyyttään ja olisi ollut aikaa tehdä
Tämä sama blogikirjoitus on julkaistu myös osoitteessa https://jalkaisin.fi/himmaanmaen-nakotorni-riihon-ylpeys/. Kirjoittajan luvalla kirjoitus julkaistaan myös Riihon Majatalon sivulla. Blogin yhteydessä olevat kuvat (C) Upe Nykänen. Keskisuomalainen
2017 alkoi ensimmäinen yritysryhmähanke jossa olimme Anskun kanssa mukana. Hanke toteutettiin Keuruun seudun matkailuyrittäjien kesken ja Jyväskylän Ammattikorkeakoulu hallinnoi hanketta. Jälkikäteen on hyvä todeta, että
Riihon Majatalo, Keuruu Keski-Suomi – 26.7.2020 Riihon Majatalon kettiön liedellä kypsyy heinäkuun sunnuntaiaamuna riisipuuro, joka saa pöytäseurakseen herkullisen punaisen puolukkakiisselin. Ruokasalin puolella soittaa kitara Joulumaata.
Tulimme Riihon Majataloon, Keuruulla Keski-Suomessa, äitienpäivälounaalle katsastaaksemme samalla mahdollista tulevaa hääpaikkaamme. Olemme puolisoni kanssa luontoa rakastavia ihmisiä; ekologisuus, lähiruoka ja maanläheisyys ovat meille tärkeitä asioita.
Häiden järjestelyt alkoivat isolla porukalla perjantaina ja tunnelma oli kaikilla jo hieman jännittynyt. Torstaina juhlapaikalle tullut teltta oli jo pystytetty ja koristeltu juhlia varten. Lämpimässä
Riihon Majatalon pihamaa on jälleen herännyt elämään kevään hiljaiselon jälkeen. Arvaatte varmaan, että poikkeusolot tyhjensivät meidänkin kalenterimme. Kevät meni jännittäessä, voidaanko rippileirit pitää ja tässä
Testasimme Majatalossa Vappuna uutta munkkireseptiä. Resepti ja munkit olivat niin herkulliset, että meidän oli pakko tehdä blogiteksti niistä ja jakaa tämä herkkuresepti teidän kanssa. K-Citymarket on ainakin
Riihon Majatalo
Riihijärventie 25
42820 Keuruu
+358 40 5645 864
majatalo (at) riihonmajatalo.fi
Copyright © 2023 The Riiho Guest House | Majatalo Design
Photos: The Riiho Guest House and Visual Friday